helppohoitoinen piha, pihan kunnostus, pihasuunnittelu, kuorikate, pihan kattaminen kuorikatteella, pihan maisemointi,
puutarha

Toiveissa helppohoitoinen piha? 5 vinkkiä joilla onnistut!

Pihasuunnittelijana tunnen melko hyvin meidän suomalaisten yleisimmät toiveet kotipihoihin liittyen, ja toivelistan kärkipäässä on ehdottomasti helppohoitoinen piha.

Pihan hoitoa voi helpottaa muutamilla nikseillä, jotka kannattaa huomioida jo suunnitteluvaiheessa. Suurin osa omista asiakkaistani tilaa pihasuunnitelman jo olemassa olevaan pihaan, joka on jäänyt huonolle hoidolle ja villiintynyt, tai on muuten kohennuksen tarpeessa. Nämä viisi vinkkiä joilla suunnitella ja rakentaa helppohoitoinen piha sopivat sekä uudiskohteeseen, että vanhaan pihaan!

1. Käytä matalia rajauksia

Pihan erilaiset pintamateriaalit, kuten murske, sepeli, kuorikate ja nurmikko on usein syytä rajata toisistaan, ellet halua nurmen valtaavan myös pihan muita alueita.

Rajausten toteutukseen on olemassa useita erilaisia vaihtoehtoja, joista ehkä yleisipiä ovat pystyyn asetettu kestopuinen lauta sekä erilaiset nurmikon reunusnauhat. Edellä mainituissa on usein ongelmana se, että kun leikkaat ruohon leikkurilla, tulee sinun vielä siistiä reunakohdat erikseen siimaleikkurilla, mikä lisää työn määrää huomattavasti.

Käyttämällä rajaukseen nurmikon tasoon upotettua betonikiveä voit ajaa sen yli ruohonleikkurilla, jolloin erillistä reunojen siistimistä ei tarvita.

helppohoitoinen piha, pihan kunnostus, pihasuunnittelu, kuorikate, pihan kattaminen kuorikatteella, pihan maisemointi,
Huomaa kuvassa myös muurin ja nurkikon väliin upotettu betonikivireunus, joka helpottaa muurin reunan leikkaamista ja siistinä pitämistä.

2. Satsaa kasvualustaan

Helppohoitoinen piha ja sen istutukset kannattaa perustaa mahdollisimman puhtaaseen kasvualustaan, jossa ei ole monivuotisten rikkakasvien juuria ja siemeniä. Vanha pihan perältä tai pellota nostettu peltomulta sisältää usein monenlaisia kasvin jäänteitä ja valtavan siemenpankin, ja sen seulominen on puhtaaksi on työlästä ja jopa mahdotonta. Mitä enemmän juurenpätkiä ja siemeniä kasvualusta sisältää, sitä enemmän sitä joutuu myös kitkemään.

Suosi istutusalueiden perustamisessa uutta, puhdasta multaa, jota voi hankkia menekin mukaan joko säkkitavarana, noutaa peräkärryllä tai tilata kotiin tuotuna.

3. Istuta nurmikon sijaan maanpeitekasveja

Vaikka usein ajatellaan, että helppohoitoinen piha on yhtä kuin laaja yhtenäinen nurmikenttä, ei asia aivan täysin pidä paikkaansa. Jos haluat nurmikon pysyvän kauniina ja tuuheana vaatii sen hoitaminen melko paljon työtä.

Nurmikon kylvövaiheessa, samoin kuin siirtonurmikon levityksessä, kastelun kanssa tulee olla tarkkana; liian niukka kastelu voi aiheuttaa ongelmia seuraavana kesänä, kun nurmikko kuivuu pilalle nk. pintajuurisuuden ansiosta. Kastelun lisäksi nurmikkoa tulee kalkita, ilmata, lannoittaa ja tietysti myös leikata säännöllisesti.

Helppohoitoinen piha koostuukin nurmikon lisäksi myös muista päällysmateriaaleista, kuten maanpeitekasveista. Niillä on hyvä päällystää etenkin alueita, joista nurmen leikkaaminen olisi hankalaa, kuten esimerkiksi luiskia ja erillisiä, pienempiä pihan osia.

helppohoitoinen piha, pihan kunnostus, pihasuunnittelu, kuorikate, pihan kattaminen kuorikatteella, pihan maisemointi,
Tuivio on kestävä maanpeitekasvi jota käytetään helppohoitoisuutensa vuoksi paljon alueilla, jossa kasvien säännöllinen hoito olisi hankalaa.

Lue myös Puutarhakoristeet jotka parantavat puutarhasi fengshuita

4. Valitse oikeanlaiset kasvit

Helppohoitoinen piha ei vaadi kasvien säännöllistä jakamista, siirtämistä, kastelua ja leikkaamista, koska kasvit valitaan sinne kasvuolosuhteiden ja kasvutavan mukaan. Paahteiselle paikalle ei kannata valita kosteudesta pitäviä kasveja, jos et halua olla niitä jatkuvasti kastelemassa.

Säännöllistä leikkaamista vaativia ja muotoonleikattavia puita ja pensaita harvoin löytyy kasviluettelosta kun kyseessä on helppohoitoinen piha, koska niiden hoitoleikkaukset ja muotoilu koetaan usein melko työlääksi.

On hyvä ottaa selvää kasvien luonnollisista kasvutavoista ja etenkin lopullisesta koosta, joka voi joskus yllättää. Samasta lajista voi olla myynnissä useita erilaisia lajikkeita, joiden korkeudet ja kasvutavat vaihtelevat. Ota kasvin lopullinen koko huomioon sitä istuttaessa ja jätä ympärille riittävästi kasvutilaa. Silloin vältyt turhalta leikkaamiselta ja kasvin siirtämiseltä toisaalle.

helppohoitoinen piha, pihan kunnostus, pihasuunnittelu, kuorikate, pihan kattaminen kuorikatteella, pihan maisemointi,

5. Suunnittele ennen toteutusta

Yksi tärkeimmistä perusasioista pihan perustamisessa ja hoidossa on huolellinen suunnittelu ja aikataulutus. Kun pihan toiminnot on listattu ylös ja etsitty niille parhaat paikat tontilta, vältyt myöhemmältä kasvien ym. pihan elementtien siirtämiseltä.

Suunnittelu on yleensä helpointa aloittaa kulkuteiden paikkojen hahmottelusta, ja sijoitella muut pihan toiminnot siten, etteivät ne hankaloita pihalla liikkumista.

helppohoitoinen piha, pihan kunnostus, pihasuunnittelu, kuorikate, pihan kattaminen kuorikatteella, pihan maisemointi,

Siisti ja hyvin hoidettu piha on myös hyvää fengshuita!

Katso videolta lisää vinkkejä helppohoitoisen pihan suunnitteluun ja toteutukseen:

Jos olet kyllästynyt loputtomalta tuntuvaan työleiriin ja valmis suunnittelemaan ja toteuttamaan itsellesi kauniin ja helppohoitoisen fengshui-puutarhan, klikkaa ja lue lisää tästä!