hyvinvointi,  sisustus

Miten ympäristö vaikuttaa käyttäytymiseen

Tutkimuksissa on havaittu, että jopa puolet aivojen kapasiteetista käytetään näkemiseen. Ei siis ole ihme, että sillä mitä näet, ja millä ympäröit itsesi, on niin suuri vaikutus ajatteluusi, tunteisiisi ja sitä kautta tekemiseesi.

Tässä blogiartikkelissa pääset tarkastelemaan

  • visuaalisten ärsykkeiden vaikutusta tunteisiisi ja tekemiseen
  • tavaroidesi sinulle synnyttämiä tunteita
  • rutiinien muuttamisen vaikeutta (ja kuinka voit helpottaa sitä)
  • oman ympäristösi muokkaamisen vaikutuksia sekä
  • sitä miten fengshuin opit voi auttaa sinua pääsemään kohti omia tavoitteitasi.

Miten ympäristö vaikuttaa käyttäytymiseen visuaalisten ärsykkeiden välityksellä

Näkemäsi asiat herättävät sinussa ajatuksia, ja ajatukset luovat tunteita. Tunteet puolestaan synnyttävät tarpeita. Se, mitä näet ja millaisia tunteita se sinussa herättää, toimii ärsykkeenä, eli eräänlaisena laukaisijana toiminnallesi. Nämä yhteydet tunteidesi ja tekemisen välillä voivat olla joko tietoisesti tai tiedostamattasi syntyneitä.

Jokainen kotonasi oleva tavara synnyttää sinussa jonkinlaisia tunteita. Tunteet voidaan jakaa kahteen kategoriaan; positiivisiin, eli iloa ja hyvää mieltä tuoviin tuntemuksiin, ja negatiivisiin, eli alakuloa tai surua aiheuttaviin tuntemuksiin.

Voit kuitenkin tarkastella näitä tavaroiden synnyttämiä tunteita vielä yksityiskohtaisemmin, ja pyrkiä erityisesti havaitsemaan niiden toimintaan ohjaavat vaikutukset.

Alla muutamia esimerkkejä siitä miten ympäristö vaikuttaa käyttäytymiseen:

  • Kävelet työpaikkasi kahvihuoneessa pöydän ohi, ja huomaat siinä keksikulhon. Näkemäsi keksi (ärsyke) muistuttaa sinua siitä, että jätit väliin lounaan, ja oletkin nyt hieman nälkäinen (tunne). Näläntunne synnyttää sinulle tarpeen syödä keksi (toiminta).
  • Istahdat työpäiväsi jälkeen kotisohvallesi ja käynnistät television (ärsyke). Television katseluusi kuuluu olennaisena osana napostelu, ja siksi mietit, mitä haluaisit juuri nyt syödä (tunne). Pian haet kaapista pussillisen sipsejä tai kulhollisen jäätelöä (toiminta).
  • Heräät aamulla vuoteestasi, ja näet edessäsi seinällä taulun, jossa on rantamaisema (ärsyke). Olet ottanut kuvan etelänmatkaltasi, joka oli kaikin puolin onnistunut. Koet iloa, ja huomaamattasi ehkä jopa hymyilet taulua katsoessasi (tunne). Ryhdyt pohtimaan, koska seuraavan kerran voisit lähteä matkalle, ja pian huomaat selaavasi matkatoimiston sivuja uuden matkan varataksesi (toiminta).
  • Järjestelet kaappejasi, ja huomaat siellä pitkäaikaiselta ystävältäsi saadun vaatekappaleen (ärsyke). Vaate ei sovi päällesi, mutta et kuitenkaan ole raaskinut heittää sitä pois. Sillä aina kun näet sen, mieleesi palautuu hetki, jolloin ystäväsi antoi vaatteen sinulle (tunne). Kenties myös havahdut siihen, ettet ole kuullut hänestä hetkeen, ja päätät soittaa hänelle (toiminta).
  • Kotonasi on nojatuoli, jonka olet perinyt isovanhemmiltasi. Aina tuolin (ärsyke) nähdessäsi muistat, kuinka lapsena istuit tuolissa isovanhempiesi kanssa lukemassa kirjaa, ja tulet hieman haikeaksi (tunne). Päätät ottaa käteesi kirjan, ja istahtaa tuoliin lukemaan sitä (toiminta).
miten ympäristö vaikuttaa käyttäytymiseen, miten fengshui toimii, mihin fengshui perustuu, fengshui oppi, fengshui sisustaminen, kodin järjestäminen, ympäristön vaikutukset hyvinvointiin, hyvinvoinnin lisääminen, kodin vaikutus hyvinvointiin
Mitä pidät keittiössäsi esillä, siihen todennäköisimmin tartut.

Tavarat ovat tunteita

Tavarat herättävät, ja siksi myös ovat tunteita. Et siis kerää itsellesi ja kotiisi pelkästään tavaroita, vaan keräät myös tunteita. Tästä näkökulmasta katsottuna on mielenkiintoista pohtia erilaisia tapoja elää ja täyttää tiloja ympärillämme.

Pyrkiikö hyvin minimalistisessa ympäristössä asuva henkilö tiedostamattaan vaikuttamaan ympäristönsä avulla omaan tunnemaailmaansa, minimalisoimalla tunteidensa kirjon?

Yrittääkö hamstraukseen taipuvainen henkilö tosiasiassa täyttää ja ruokkia sisäistä maailmaansa tavaroiden synnyttämillä tunteilla, jolloin näiden ns. ostettujen tunteiden sivutuotteena koti täyttyy tavarasta?

Jos näin on, on hyvin loogista, että vääristynyttä tavarasuhdetta ei pystytä pysyvästi korjaamaan esimerkiksi järjestämällä koti kertaluonteisesti tai raivaamalla varastot tyhjiksi. Sillä jos kyse todella onkin sisäisen tarpeen tyydyttämisestä tavaraa haalimalla tai sitä karsimalla, vaatii pysyvä muutos muutakin kuin vain ympäristön järjestämistä.

miten ympäristö vaikuttaa käyttäytymiseen, miten fengshui toimii, mihin fengshui perustuu, fengshui oppi, fengshui sisustaminen, kodin järjestäminen, ympäristön vaikutukset hyvinvointiin, hyvinvoinnin lisääminen, kodin vaikutus hyvinvointiin
Voiko tunteet maalata piiloon, samoin kuin seinän?

Miksi rutiinien muuttaminen on helpompaa uudessa ympäristössä

Ympäristösi ärsykkeiden aiheuttamat toimintamallit voivat olla joko kertaluonteisia tai toistuvia. Toistuvista toimintamalleista, joita jokin näkemäsi tai tekemäsi asia laukaisee, käytetään nimitystä rutiinit.

Tässä muutamia esimerkkejä päivittäisistä ja viikoittaisista rutiineista:

  • Heräät aamulla ja napsautat kahvinkeittimen päälle. Kahvin juontisi liittyy heräämiseen aamulla, ja toistat saman rutiinin päivittäin.
  • Perjantaina työpäiväsi jälkeen käyt ruokakaupassa. Ostat samalla viinipullon, kuten joka perjantai. Viinin juonti hyvän ruoan kanssa liittyy viikonloppuusi, ja on viikoittainen rutiinisi.
  • Selaat puhelimellasi Facebookia ja luet kavereidesi uusimmat päivitykset. Et juuri muulloin vietä aikaa somessa kuin yksin ollessasi ja tylsistyessäsi. Somen selaaminen liittyy tylsistymisen tunteeseen, jota koet usein iltaisin yksin kotona ollessasi.

Oma toimintasi on ympäristösi luomien tunteiden tulosta. Rutiinisi ovat muodostuneet sen seurauksena, kuinka olet tottunut toimimaan tietyllä tavalla tietyssä tilanteessa ja ympäristössä.

Rutiinit voivat olla joko hyviä, eli omia tavoitteitasi palvelevia, tai ne voivat olla niiden vastaisia. Koska rutiinit ovat tekoja, jotka toistuvat samanlaisina päivästä, viikosta tai kuukaudesta toiseen, määrittävät ne sen, millaiseksi elämäsi pitkällä aikavälillä muodostuu.

miten ympäristö vaikuttaa käyttäytymiseen, miten fengshui toimii, mihin fengshui perustuu, fengshui oppi, fengshui sisustaminen, kodin järjestäminen, ympäristön vaikutukset hyvinvointiin, hyvinvoinnin lisääminen, kodin vaikutus hyvinvointiin

Älä ole ympäristösi uhri vaan arkkitehti

Ympäristölläsi, ja etenkin sen visualisilla ärsykkeillä on suuri vaikutus toimintaasi. Joten kun haluat muuttaa toimintaasi, muuta ensin ympäristöäsi. Toimintaympäristön muuttuessa myös oma toimintasi muuttuu, kun näkymätön side asian tai tavaran ja sen laukaiseman tekemisen väliltä katoaa.

Olennaista on havainnoida ensin omia rutiinejasi. Tee itsellesi lista siitä, mitkä ovat päivittäisiä rutiinejasi. Aloita siitä hetkestä kun heräät. Kirjoita ylös miten heräät, ja mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kun saat listan valmiiksi, käy se läpi seuraavien kysymysten avulla:

  1. Mitkä rutiineistasi ovat hyviä ja mitkä huonoja? Voit merkitä rutiinin perään plussan, jos se on hyvä, ja miinuksen, jos se on huono. Jos rutiinilla ei juuri ole vaikutusta hyvinvointiisi, merkitse sen kohdalle nolla.
  2. Mitkä asiat tai esineet laukaisevat nämä hyvät ja huonot rutiinit? Pyri tunnistamaan millainen toiminta, tai minkä asian näkeminen edeltää mitäkin rutiinia.
  3. Miten ympäristösi pitäisi muuttua, että voisit korvata huonot rutiinit paremmilla? Jos edellisessä kohdassa tunnistit esimerkiksi pöydällä näkemäsi kaukosäätimen johtavan siihen, että istahdat loppuillaksi sohvalle, kokeile piilottaa kaukosäädin ja laittaa tilalle jotakin tavoitettasi paremmin tukevaa. Se voi olla esimerkiksi jumppamatto tai lenkkikengät.
miten ympäristö vaikuttaa käyttäytymiseen, miten fengshui toimii, mihin fengshui perustuu, fengshui oppi, fengshui sisustaminen, kodin järjestäminen, ympäristön vaikutukset hyvinvointiin, hyvinvoinnin lisääminen, kodin vaikutus hyvinvointiin
Herkuttelukin voi olla hyvä rutiini, kunhan se tapahtuu sopivalla aikavalillä eikä siitä tule jatkuvaa.

Aseta ympärillesi oikeanlaisia ärsykkeitä

Pieni muutos siinä, mitä näet, voi johtaa isoon muutokseen siinä, mitä teet. Oman ympäristösi muokkaaminen omia tavoitteitasi tukevaksi on tehokas tapa päästä tuloksiin, riippumatta siitä, mitä tavoitteesi koskee.

Näkyvien muistutusten, eli toivottua toimintaa kohti johtavien ärsykkeiden tietoinen asettaminen näkyville on yksi myös fengshui-opissa käytettävistä keinoista.

Fengshuissa hyödynnetään sekä biologian, neurotieteen että psykologian tieteenaloilta saatua tutkimustietoa. Tieto ja tuhansien vuosien aikana kerätty kokemus on koottu yksinkertaiseksi sääntöjoukoksi. Sääntöjen avulla voit muokata omaa elämääsi toivomaasi suuntaan asuin- ja elinympäristöäsi muokkaamalla.


Onko sinulla kokemusta siitä miten ympäristö vaikuttaa käyttäytymiseesi? Havaitsetko omassa ympäristössäsi ärsykkeitä, jotka saavat sinussa tai läheisissäsi aikaan joko toivottua tai ei-toivottua toimintaa? Voit jättää kommenttisi alle. Jos uskot artikkelista olevan iloa myös muille, niin laitathan sen jakoon alla olevista painikkeista. Kiitos!