sisustus

Keittiön sisustus – 7 vinkkiä fengshuin parantamiseen

Keittiötä ei turhaan sanota on kodin sydämeksi, sillä se on positiivisen, ravitsevan Chi -energian synnyinpaikka. Siksi keittiön sisustus ja tunnelma vaikuttavat koko kodin fengshuihin ja tunnelmaan. Tässä blogiartikkelissa kerron 7 keittiön sisustusvinkkiä, jotka parantavat paitsi keittiön niin myös koko kodin fengshuita.

Artikkeli päivitetty 31.5.21

Keittön sisustus on hyvä pitää käytännöllisenä

Yksi keskeisimmistä fengshui-sisustuksen kulmakivistä on pyrkiä eroon kotia ja omaa energiaa kuormittavista turhista tavaroista. Kotiin ja keittiöön kertyneet tavarat paitsi hankaloittavat energian vapaata virtausta, myös aiheuttavat alitajunteista painon tunnetta, jonka huomaa usein vasta vapauduttuaan tunteesta. Lisäksi keittiön tasoille kertyvät tavarat hankaloittavat puhtaana pitoa ja tekevät työskentelystä siellä epämiellyttävää.

Ensimmäinen tehtävä onkin tyhjentää keittiö ja kaapit ylimääräisestä tavarasta. Jos keittiön tasoilla on tavaroita siksi, ettei niille ole tilaa kaapeissa, niin aloita järjestely kaappien sisällöstä. Kun kaapeissa on jäljellä vain tarpeellinen, kannattaa ne järjestellä uudelleen ja miettiä, mikä on paras ja käytännöllisin säilytyspaikka etenkin niille esineille ja tarvikkeille, joita eniten käyttää.

keittiön sisustus, keittön fengshui, fengshui keittiössä, keittiön tapetti, miten sisustaa keittiö

Keittiön yhteys vaurauteen fengshui-opissa

Vaikka yksi tärkeimmistä askeleista kohti parempaa fengshuita on luopua ylimääräisistä tavaroista, on keittiössä yksi asia, jossa vähemmän ei ole enemmän. Nimittäin kattilat! Keittolevyjen ja kattiloiden käytön uskotaan symboloivan omia tulonlähteitä. Käyttämällä samaa kattilaa ja keittolevyä et anna mahdollisuutta uusille tulonlähteille, vaan vaurautesi on silloin peräisin yhdestä ja samasta lähteestä. Käytä sen vuoksi kattiloitasi ja keittolevyjäsi monipuolisesti ja vaihdellen!

Keittiön sisustus voi vaikuttaa vaurauteen myös muulla tavoin. Fengshui-opissa koti jaetaan kahdeksaan sektoriin, ja jokaisella näistä sektoreista on vaikutus tiettyyn elämäsi osa-alueeseen; Kodin kaakkoisin osa vaikuttaa vaurauteen, pohjoisin uraan, eteläisin menestykseen jne. Jos keittiösi sijoittuu kotisi kaakkoisimpaan osaan, on sen sisustuksella fengshuin mukaan silloin vahva vaikutus omaan vaurauteesi.

Lue myös Fengshui bagua ja sen käyttö

keittiön sisustus, keittön fengshui, fengshui keittiössä, keittiön tapetti, miten sisustaa keittiö

7 tapaa miten parantaa keittiön fengshuita

Kun keittöstä on karsittu tarpeettomat tavarat, kokeile seuraavaksi näitä seitsemää fengshui-vinkkiä.

  1. Varmista että hyvä energia pääsee virtaamaan keittiössäsi vapaasti pitämällä tasot ja kaapin päälliset tyhjinä. Kotisi on yhtä kuin kehosi; Jos energiavirta kotonasi pysähtyy, niin se aiheuttaa ongelmia myös kehossasi tukkeumina, nesteen kertymisenä ja väsymyksenä
  2. Huolehdi että keittiösi on puhdas. Pyyhi tahrat ja leivänmurut heti pois tasoilta. Varmista että myös ikkunat ovat kirkkaat
  3. Keittiöön on hyvä päästä mahdollisimman paljon luonnonvaloa, joten pidä ikkunaverhot auki aina kun mahdollista. Tuuleta keittiötäsi usein
  4. Hävitä ruoat, joita sinun tulisi välttää ruokavaliossasi ja hanki tilalle terveellisiä, värikkäitä ruoka-aineita. Käy läpi myös kuiva-aineet ja poista vanhaksi menneet tuotteet
  5. Varmista että keittiösi on suojassa negatiiviselta energialta. Tee tarvittavat korjaukset esimerkiksi fengshui-tehosteiden avulla
  6. Keittiösi energiaa ja fengshuita voit parantaa myös erilaisten yrttien avulla. Yrttien tuoksu lisää mielihyvän tunnetta. Valitse voimakkaasti tuoksuvia lajikkeita kuten basilika, rosmariini tai timjami. Kun yrtit ovat aina esillä niin muistat helpommin lisätä niitä ruokiisi
  7. Myös viherkasvit ja leikkokukat parantavat keittiösi fengshuita. Ne ovat erityisen suositeltava etenkin siinä tapauksessa, että keittiösi on fengshui-baguan mukaan puuelementin alueilla idässä tai kaakossa, tai tulielementin alueelle etelässä.
keittiön sisustus, keittön fengshui, fengshui keittiössä, keittiön tapetti, miten sisustaa keittiö

Haluatko oppia lisää fengshui-opin käyttämisestä kodin sisustamisessa?

Tilaa alta maksuton opas suoraan omaan sähköpostiisi!

Jätä tähän kommenttisi tai viestisi: