sisustus

Geopaattinen stressi ja kuinka se vaikuttaa sinuun

Maasäteily ja sen olemassaolo on aihe, josta ollaan montaa mieltä. Tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, ettei maasäteilyä ole olemassa tai jos onkin, on se niin vähäistä, etteivät mittauslaitteet sitä havaitse. Meitä on kuitenkin monia, jotka tunnemme kehossamme maasäteilyn vaikutukset ja säteilylinjojen tarkat sijainnit voidaan kartoittaa myös erilaisten apuvälineiden, kuten heilurin tai varvun avulla.
 
Maasäteilyä eli geopaattista stressiä ei tule sekoittaa sähkölaitteiden, kuten mikroaaltouunin ja langattomien verkkojen aiheuttamaan sähkömagneettiseen säteilyyn.
Maaperässä kulkevia säteilylinjoja on useita erilaisia. Niin kutsutut valkoiset virrat ovat maan luonnollisia virtoja joista ei yleensä ole ihmiselle haittaa ja niitä ajatellaankin usein maan meridiaaneina.

Vahingoittuneina valkoisten virtojen säteily voi muuttua paikallaan pysyväksi, saastuneeksi ja näin ollen haitalliseksi. Valkoiset energiavirrat voivat vahingoittua muun muassa maanrakennustöiden yhteydessä, kun kalliota räjäytetään ja maata muokataan pintaa syvemmältä. Myös erilaiset vallit, padot ja maanalaiset tunnelit ja niiden rakentaminen voivat vahingoittaa maan meridiaaneja. Teräsrakenteet, kuten paalut ja pilarit toimivat tehokkaina johtimina nostaen säteilyä myös ylempiin asuinkerroksiin. Haitallisia maasäteilylinjoja kutsutaan mustiksi virroiksi.

Löytyykö maasäteilyä myös sinun kodistasi?

Haitallinen maasäteily syö ihmisen tai kotieläimen bioenergiakenttää, ja heikentynyt kenttä altistaa monille sairauksille luontaisen immuniteetin laskiessa sen myötä. Ihmisillä oireilu näkyy usein voimakkaana väsymyksenä, sairasteluna ja mielialan muutoksina. Pitkäaikaisen altistumisen maasäteilylle uskotaan jopa altistavan syövälle. Maasäteilytutkimukset Saksassa aloittanut Gustav von Pohl aloitti maasäteilytutkimukset vuonna 1992 ja löysi 100% tutkittavistaan yhteyden maasäteilyn ja syövän esiintymiselle.
Eläimet ovat usein ihmistä herkempiä aistimaan ympäristöään. Koira välttelee maasäteilyä eikä suostu nukkumaan säteilylinjojen päällä, kun taas kissa hakeutuu luonnostaan säteilyalueelle.
Maasäteilylinjoja voi löytää luonnosta myös tarkkailemalla muurahaisten käyttäytymistä. Muurahaiset rakentavat pesänsä paikkaan, jossa säteily on voimakkaimmillaan kuten esimerkiksi maasäteilylinjojen risteyskohtiin. Risteymäkohdat aiheuttavat muutoksia muun muassa maan magneettikentässä. Muurahaiset  rakentavat usein myös polkunsa kulkemaan kohtisuoraan maasäteilylinjojen päällä.

Muita mustista virroista pitäviä eläimiä ovat muun muassa:

  • käärmeet
  • ampiaiset
  • pöllöt
  • jänikset
  • siilit
  • etanat
Myös sienet, homeet ja bakteerit kasaantuvat usein mustien virtojen päälle. Useat hedelmäpuut kuten omenapuu eivät viihdy maasäteilylinjojen päällä, kun taas pihjaja kasvaa siinä hyvin. Jos kasvimaallasi on alue, jossa kasvit näyttävät aina kuolevan tai perunoihin tulee tauteja, on todennäköistä että alla on haitallinen maasäteilylinja. Maasäteilyssä viihtyviä luonnonkasveja ovat  esimerkiksi nokkonen, ohdake ja saniainen.

Jos kotisi alla kulkee virta jonka säteily on haitallista, saatat havaita sen sijainnin esimerkiksi seuraavista tuntomerkeistä:

  • roina ja roskat kerääntyvät helposti tiettyyn paikkaan kodissasi
  • ruoat kuten hedelmät ja vihannekset pilaantuvat siinä helposti
  • sähkölaitteissasi on toimintahäiriöitä tai ne rikkoontuvat ilman syytä
  • kissasi valitsee nukkumapaikakseen erikoisen tai jopa hankalan paikan
  • olet jatkuvasti väsynyt vaikka nukut riittävästi
  • sairastut toistuvasti ilman selitystä
  • ikkunat tai muut esineet rikkoontuvat itsestään
  • seiniin ilmestyy halkeamia
  • kosteusvauriot tietyssä kohdassa asuntoa
  • viherkasvit kuolevat tietyssä paikassa kotiasi (pokkeuksena tietyt kasvilajit, jotka tarvitsevat maasäteilyä)
Koska nukut lähes kolmanneksen elämästäsi, on sinun hyvä huolehtia, että vuoteesi ei sijaitse maasäteilylinjan päällä. Pitkäaikaisen altistuksen uskotaan aiheuttavan terveydellisiä ongelmia, joiden seuraukset voivat olla pysyviä. Oireiden voimakkuus vaihtelee riippuen siitä, kuinka paljon vietät aikaasi mustien virtojen kohdalla. Ensimmäisinä oireina monet tunnistavat itsessään lihasjäykkyyden, erilaiset kivut, suonenvedon, hikoilun, keskittymisvaikeudet ja stressin. Jos kivut ovat pahimpana herätessä, on todennäköistä että vuoteesi on haitallisen maasäteilylinjan kohdalla.

Voiko haitallista maasäteilyä poistaa?

Minulla on myös omakohtaista kokemusta maasäteilyn voimasta, ja siitä kuinka se voi näkyä kodissasi. Meillä on paljon ikkunoita, ja erään lastenhuoneemme ikkuna halkesi itsekseen noin kaksi vuotta muuttomme jälkeen. Ihmettelimme asiaa koska seinässä ei näkynyt minkäänlaisia painumisen ja elämisen merkkejä. Ikkuna vaihdettiin uuteen. Meni taas noin kaksi vuotta, ja uusitulle ikkunalle kävi samoin. Palaset alkoivat loksahdella kohdalleen vasta, kun hankin itselleni heilurin ja kartoitin kotimme säteilylinjat. Kotimme alla kulki useita maasäteilylinjoja, ja tuon nimenomaisen rikkoutuneen ikkunan kohdalla kaksi voimakasta säteilylinjaa risteytyivät, jolloin säteily siinä oli poikkeuksellisen voimakasta.
Sain onnekseni maasäteilyn poistettua, ja asia varmistettiin vielä jälkikäteen toisen asiaan perehtyneen henkilön toimesta joka tarkasti tilanteen kuparisten kulmapuikkojen avulla. Säteilyä ei enää löytynyt.
Kodissamme on myös useita energiapyörteitä, joita kutsutaan nimellä horna. Haitallisten energiapyörteiden, samoin kuin säteilylinjojen sijainnit voi kartoittaa henkilö, jolla on kokemusta varvun, heilurin tai kulmapuikkojen käytöstä. Niiden poistamiseen on olemassa useita keinoja. Usein haitalliset energiapyörteet ja säteilyt saadaan poistettua onnistuneesti pohjapiirrokseen tehtävien toimenpiteiden (kaukopoisto) avulla mutta vaikeimmissa tapauksissa saatetaan tarvita fyysistä poistoa paikan päällä ja maa-akupunktiota.

Maa-akupunktiossa käytetään apuna noin 50cm mittaista terävää keppiä, joka upotetaan maahan talon ulkopuolelle. Ennen maa-akupunktion tekemistä tulee selvittää maasäteilyn virtaussuunta, koska keppi tulee upottaa maahan virtauksen puolelle. Maa-akupunktion tekemiseen tarvitset avuksesi ammattilaisen, jolla on kokemusta säteilylinjojen kartoittamisesta sekä niiden poistamisesta.

4 Comments

    • Riikka

      Hei Markku!

      Kiitos viestistäsi. Asia kannattaa kyllä selvittää, ja varmistaa onko maasäteilyllä osuutta univaikeuksiin. 🤔

      Voit laittaa minulle sähköpostia riikka (at) riikkapontynen.com, niin katsotaan kuinka voisin auttaa sinua.

      Iloisin fengshui-terveisin,

      Riikka

    • admin

      Hei Pentti!

      Jos maasäteily on todettu, niin kannattaa ehdottomasti kokeilla sen poistamista.

      Laitan sinulle sähköpostia.

      Terveisin,

      Riikka

Jätä tähän kommenttisi tai viestisi: