ekologinen puutarha, ekologisuus pihalla, ekotekoja pihalla, ekotekoja omassa puutarhassa, oman pihan ekotekoja, ekotekoja pihalla
puutarha

Ekologinen puutarha – 15 vinkkiä joita kokeilla jo tänä kesänä

Jokaisella meistä pihanomistajista on vastuu valinnoistamme ja tekemisistämme pihalla. Omilla toimillamme voimme nimittäin vaikuttaa luonnon ekosysteemiin, joko tukemalla tai heikentämällä sitä. Ekologinen puutarha voi kuulostaa tavoitteena mahtipontiselta, mutta käytännössä se ei ole ollenkaan niin vaikeaa toteuttaa. Kaikkea ei tarvitse muuttaa kerralla, sillä jo pienet askeleet kohti ekologisempaa pihanhoitoa auttavat.

Kokosin tähän blogiartikkeliin 15 vinkkiä, joista voit poimia omalle pihallesi sopivimmat ja kokeilla niitä jo tänä kesänä!

ekologinen puutarha, ekotekoja pihalla

1. Suosi kotimaisia lähitaimia

Puutarhasesonki on parhaillaan alkamassa, ja taimimyymälöissä on valtava valikoima kasveja joista valita omaan pihaan sopivimmat ja itselle mieluisimmat. Tarkasta seuraavan kerran kukkaostoksilla käydessäsi taimien alkuperä. Voit tukea suomalaista työtä valitsemalla Suomessa tuotetun taimen. Se on myös ympäristöystävällisempi valinta ulkomailta tuodun taimen sijaan.

2. Tee nurmikosta kukkiva apilanurmi

Apilanurmi tarjoaa ravintoa pölyttäjille, ja on helppo toteuttaa joko uudelle perustettavalle numialueelle tai vanhan nurmen sekaan. Apilansiemeniä voi kylvää paikkoihin, joissa ei jatkuvasti oleskella. Silloin apilat saavat rauhassa kukkia, jolloin niistä on iloa mehiläisille ja muille pölyttäjille.

3. Rakenna hyönteishotelli

Mehiläiset ja muut pölyttävät hyönteiset ovat elintärkeitä ihmisten lisäksi luonnon monimuotoisuudelle. Hyönteisiä tarvitaan pölyttämään kukkia sekä huolehtimaan ekologisesta tasapainosta mm. hävittämällä tuholaishyönteisiä. Rakentaminen ja monet pihanhoidolliset toimet vähentävät hyönteisten suoja- ja pesäpaikkoja pihoilta. Hyönteisiä voi houkutella takaisin pihaan rakentamalla heille suoja- ja pesäpaikan eli hyönteishotellin. Hyönteishotelli sijoitetaan aurinkoiselle, tuulelta ja sateelta suojaiselle paikalle etelän, lounaan tai kaakon suuntaan.

ekologinen puutarha, ekologisuus pihalla, ekotekoja pihalla, ekotekoja omassa puutarhassa, oman pihan ekotekoja, ekotekoja pihalla

4. Käytä luonnonmukaisia torjuntamenetelmiä

Kitkentä on harvan meistä lempipuuhaa. Ei toivottujen kasvien, eli rikkojen torjunnassa on kuitenkin tehokkainta niiden manuaalinen poisto, eli kitkeminen pois juurineen ennen kuin kasvit pääsevät kukkimaan ja siemenet varisemaan maahan. Vältä maaperälle ja pieneliöstölle haitallisten torjunta-aineiden käyttöä.

5. Ekologinen puutarha hyötyy lahopuusta

Lahopuu on ekoteko monella tapaa. Lahoamiseen seurauksena ravinteet palautuvat takaisin maaperään ja kasvien käyttöön. Lahoavaa puuainesta voi käyttää pihan eri alueiden, kuten kukkapenkkien rajauksissa. Lahopuuaita puolestaan tarjoaa suoja- ja pesäpaikkoja pikkulinnuille ja hyönteisille, ja sitä voi käyttää näkö- ja tuulensuojana. Lahopuuaidan tekemiseen löytyy helppoja kuvallisia ohjeita netistä.

Jos pihallasi on osin luonnontilainen tai villiintynyt alue, voi se olla hyvä paikka myös luonnonmukaisen kantopuutarhan rakentamiseen!

ekologinen puutarha, ekologisuus pihalla, ekotekoja pihalla, ekotekoja omassa puutarhassa, oman pihan ekotekoja, ekotekoja pihalla

6. Aloita talousjätteen kompostointi

Talousjäteen kompostointiin on useita tapoja. Kompostointi on luonnonmukainen tapa palauttaa eloperäinen, maatuva jäte takaisin luonnon kiertokulkuun. Kun biojäte kompostoidaan, vapautuu pääasiassa hiilidioksidia, lämpöä ja vesihöyryä. Kompostointiprosessin lopputuotteena syntyy ravinteikasta kompostimultaa. Lämpökompostorissa keittiön biojätteet kompostoituvat vuoden ympäri.

Lue lisää talousjätteen kompostoinnista Biolanin sivuilta täältä

7. Perusta ekologinen puutarhajätekomposti

Puutarhajäte kannattaa kompostoida omalla tontilla, koska sen hyöty näkyy tulevina vuosina omavaraisuutena mullan suhteen ja usein myös kasvien rehevämpänä kasvuna. Varaa puutarhajätteen käsittelylle ja kompostoinnille oma nurkkauksensa talouspihalta. Kompostikehikon voi joko ostaa valmiina tai rakentaa sen itse laudoista tai lavakauluksista.

ekologinen puutarha, ekologisuus pihalla, ekotekoja pihalla, ekotekoja omassa puutarhassa, oman pihan ekotekoja, ekotekoja pihalla

8. Korvaa muovi maatuvalla katteella

Viime vuosina pihanrakentamisessa ja -hoidossa on onneksi siirrytty asteittain ekologisempiin vaihtoehtoihin, ja sen myötä myös perinteisten, muovia sisältävien katemateriaalien rinnalle on tullut biohajoavia vaihtoehtoja. Tutustu ekologisten uutuustuotteiden valikoimaan puutarhamyymälöissä, mikäli katekankaan käyttö on välttämätöntä.

9. Hyödynnä ruohosilppu katteena tai maanparannusaineena

Orgaaninen kate estää maaperän kuivumista ja köyhtymistä tehokkaasti. Samalla se hajotessaan lisää maaperän humuspitoisuutta, mistä kastemadot ja muut maaperän pieneliöt pitävät. Etenkin savipitoisessa maassa maaperän kuohkeuttaminen on tärkeää. Savimaalle perustetulla nurmikolla kannattaa leikkuujäte jättää maatumaan paikoilleen.

10. Ekologinen puutarha voi olla kukkiva niitty

Kukkiva niitty tarjoaa ravintoa mm. mehiläisille ja perhosille. Kotimaisissa niittysiemenseoksissa olevat luonnonkasvit sopivat mausteiksi, syötäviksi sellaisenaan ja ruokien koristeeksi. Kotimaisten niittykukkien joukossa on myös monia lankojen värjäykseen sopivia kasveja. Kotimaisia niittykukkia ja ketokukkia voi käyttää myös kuivakukkina. Niistä voi tehdä kimppuja, seppeleitä tai prässätä kasvit kortteihin ja tauluihin.

11. Rakenna linnunpönttö

Lintupönttö on ekoteko, ja se auttaa myös tuhohyönteisten ja -eläinten torjunnassa. Linnut syövät pihalta mm. etanoita, jolloin kasvituhot ovat pienempiä. Lintupöntön rakentamiseen ja kunnossapitoon löydät ohjeita esim. Birdlife-sivustolta täältä.

12. Jätä linnuille siemenkotia talveksi

Monia puutarhan kasveja ja niiden siemenkotia voi jättää talviravinnoksi linnuille. Etenkin auringonkukista on paljon iloa. Lisäksi voit hankkia vaikkapa kauralyhteen, ja ripustaa sen paikkaan josta lintuja on hauskaa seurata.

ekologinen puutarha, ekologisuus pihalla, ekotekoja pihalla, ekotekoja omassa puutarhassa, oman pihan ekotekoja, ekotekoja pihalla

13. Jätä lehtikasat talvipesiksi siilille

Pihan reunoille voi jättää talveksi muutamia lehtikasoja, jotka tarjoavat pesäpaikan esimerkiksi siileille. Jos haluat ruokkia siilejä, tee niille pieni ruokintapaikka pesän läheisyyteen. Toisin kuin monet luulevat, ei siileille tulisi antaa maitotuotteita. Ohjeita siilien ruokintaan löydät Siili kiikarissa -sivuilta täältä.

14. Kerää sadevedet talteen

Syöksytorveen liitettävä sadevesitynnyri kerää kätevästi talteen sadeveden, jota voi käyttää kukkien ja puutarhakasvien kasteluun. Voit sijoittaa veden keräämiseen tarkoitettuja astioita myös taivasalle pihalle, mutta muista silloin huolehtia niiden turvallisuudesta. Vesiastiat eivät tietenkään saa aiheuttaa vaaraa perheen pienemmille. Sammakot loikkivat mielellään vedellä täytettyihin pesuvateihin ja puutarha-altaisiin, mutta eivät aina pääse niistä pois. Laita astian pohjalle muutamia kiviä tai laudanpätkä ponnistusalustaksi sammakoiden varalle.

15. Ekologinen puutarha on täynnä puita ja pensaita

Yhteyttäessään kasvit sitovat ilmakehästä hiilidioksidia ja muuttavat ainekset sokeriksi. Samalla ilmakehään vapautuu happea. Puut ovat tehokkaita hiilensitojia, koska ne ovat pitkäikäisiä ja hiiltä varastoituu puiden paksuihin runkoihin ja laajoihin juuristoihin. Puun istuttaminen on siksi hyvä apukeino taistelussa pelättyä ilmastonmuutosta vastaan.

Olisiko sinunkin pihallasi tilaa vielä ainakin yhdelle puulle, pensaalle tai pensasryhmälle? Lue luonnon kannalta parhaan puulajin valinnasta suomenluonto.fi-sivustolta täältä.

ekologinen puutarha

Ekologinen puutarha ja fengshui

Fengshui-ajattelun mukaan pihaa tulisi hoitaa luonnonmukaisin menetelmin, ja vaalia arvokkaita luonnon elementtejä kuten kantoja. Fengshui-opin käyttämistä pihalla opit maksuttomasta oppaastani, jonka voit tilata alta.

One Comment

  • Aria Weidmann

    Mielestäni erityisesti puut ja pensaat tekevät rakennuksesta vihreän. Kauniit istutukset eivät ainoastaan näytä kauniimmalta, vaan monimuotoisuus tukee yleisesti luontoa ja ympäristöä. Ekologisessa puutarhassa jokainen voi antaa oman panoksensa.

Jätä tähän kommenttisi tai viestisi: