• puutarha

    Fengshui pihasuunnittelu – 10 vinkkiä + maksuton opas!

    Fengshui pihasuunnittelu tuo lisäarvoa perinteisen pihasuunnittelun rinnalle. Pihasuunnittelun kulmakiviä ovat asukkaiden tarpeet ja toiveet pihan toiminnoista ja tunnelmasta. Käytännöllisen tilajaon lisäksi fengshui pihasuunnittelussa kunnioitetaan ympäröivää luontoa ja pyritään sulauttamaan rakennettu piha-alue osaksi ympäristöä. Fengshui pihasuunnittelu onkin perinteistä pihasuunnittelua kokonaisvaltaisempaa, sillä…

  • fengshui, sisustus, ennakkoluulot, harhaluulot, fengshui-oppi, toimiiko fenghsui, fengshui koti
    sisustus

    7 yleistä harhaluuloa fengshuista

    Fengshui on tuhansia vuosia vanha kiinalainen elämää ohjannut oppijärjestelmä. Tarkkailemalla ympäristöämme ja sen vaikutusta meihin ihmisiin kiinalaiset esi-isämme ovat määrittäneet hautapaikkojen sijainnin, ja myöhemmin fengshui-oppia on käytetty myös muun muassa rakennuspaikkojen valintaan. Fengshui on oppi, jonka avulla on tavoiteltu onnea,…

  • puutarha,  sisustus

    Vierailu Viherlandiassa ja v. 2014 asuntomessualueella Jyväskylässä

    Viherlandia Jyväskylän Kuokkalassa on todellinen unelmakohde niin sisustajalle kuin puutarhaharrastajalle. Kuluneen kesäkauden 2018 aikana pääsin vierailemaan Viherlandiassa peräti kolme kertaa; ensimmäisen kerran toukokuun lopussa, ja toisen ja kolmannen kerran syyskuun aikana. Viherlandian runsaan valikoiman vuoksi vierailuun kannattaa varata reilusti aikaa.…

  • etupiha, ulko-ovi, sisäänkäynti, fengshui, fengshui-sisustus, fengshui koti
    puutarha,  sisustus

    Fengshui ja luovuus

    Fengshui-opin mukaan sisäänkäynnin merkitys on paitsi toivottaa asukkaansa tervetulleeksi, myös houkutella sisään hyvää ja onnea tuovaa Chi -energiaa. Tässä aiemmassa Etuoven blogikirjoitussani annoin sinulle helppoja vinkkejä kotisi sisäänkäynnin sisustamiseksi. Tiesitkö, että näkymä kotisi ulko-ovelta ulospäin on itse asiassa lähes yhtä tärkeä…

  • puutarhakoristeet, DIY puutarha, tee se itse puutarha, puutarhablogi
    puutarha

    15 DIY- ja kierrätysideaa puutarhaan

    Useat meistä puutarhaharrastajista pitävät myös askartelusta ja muusta käsillä tekemisestä. Parasta on, kun nämä kaksi harrastusta voi yhdistää ja korostaa oman puutarhan persoonallisuutta itse tehtyjen eli DIY -projektien avulla. DIY on lyhennys englanninkielisistä sanoista Do It Yourself eli Tee Se…

  • puutarha

    Fengshui ja romanttinen puutarha

    Fengshui-puutarha herättää monen mielessä mielikuvan karusta, itämaisesta kivipuutarhasta. Asia ei kuitenkaan ole niin mustavalkoinen, sillä fengshuin mukainen puutarha on parhaimmillaan elämys kaikille aisteille. Sarja eri puutarhatyylien esittelystä syntyikin ajatuksestani tuoda esille eri puutarhatyylien välisiä eroja ja antaa sinulle ideoita ja…

  • puutarhan bagua, fengshui puutarha, puutarhafengshui, miten käyttää baguaa puutarhassa, pihasuunnittelu, puutarhasuunnittelu, pihasuunnittelija
    puutarha

    Puutarhan bagua ja kuinka käytät sitä pihallasi

    Puutarhan bagua ja sen käyttäminen apuna pihan suunnittelussa selkeyttää pihan eri toimintojen jäsentelyä, ja auttaa luomaan puutarhastasi harmonisen ja viihtyisän. Tässä artikkelissa kerron mm.: mitä puutarhan bagua kertoo omasta puutarhastasi miten käytät puutarhan baguaa ja mitä fengshuin elementtejä ja tehosteita…

  • gardenliving, espoon puutarhamyymälä, garden living, puutarha espoo, puutarhablogi
    puutarha

    Espoon puutarhakohteita: Marketanpuisto ja GardenLiving

    Puutarhapäivänä 26.5.18 tutustuin kahteen upeaan Espoossa sijaitsevaan puutarhakohteeseen, Marketanpuistoon ja GardenLivingiin. Jos haluat tietää, miltä näyttää maisemasuunnittelija Eva Wuiten lifestyle-puutarhamyymälä GardenLivingissä Espoon Mankkaalla tai suunnittelet vierailua Espoossa sijaitsevaan Marketanpuistoon, niin lue tämä blogikirjoitus!   GardenLiving Espoossa sijaitseva GardenLiving poikkeaa selvästi…

  • puutarha

    Ideoita ruukkuistutuksiin ja 7 vinkkiä kesäkukkien valintaan

    Ruukkuistutusten avulla voi piristää sisäänkäyntiä ja pihaa, sekä houkutella kotiin hyvää fengshuita. Kasvien valinnassa kannattaa kasvupaikan ja olosuhteiden lisäksi huomioida mm. niiden tarvitsema hoito ja vaikutus fengshuihin. Tässä blogiartikkelissa kerron ideoita ruukkuistutuksiin sekä vinkkejä kesäkukkien valintaan myös fengshuin näkökulmasta. Artikkeli…

  • fengshui puutarha, fengshui puutarhasuunnittelu, fengshui pihasuunnittelu, fengshui pihasuunnitelma, itämainen puutarha
    puutarha

    Fengshui puutarha Suomessa – Näin onnistut sen tekemisessä!

    Fengshui puutarhan suunnittelussa lähtökohtina ovat aistillisuus, harmonia ja luonnonmukaisuus. Fengshui-opin mukaan toteutetussa puutarhassa pyritään siihen, että rakennettu ympäristö sulautuu kauniisti maisemaan, on tasapainoinen ja tukee asukkaitaan. Tässä blogiartikkelissa kerron fengshui-opin käytöstä suomalaisen pihan ja puutarhan suunnittelussa fengshuin mukaisen pihasuunnittelun kulmakivistä sekä…

  • kierrätyspuutarha, DIY puutarha, puutarhavinkkejä, kierrätyslöydöt pihalla, vanhat tavarat puutarhassa, fengshui puutarha, puutarhafengshui
    puutarha

    Tee itse tyylikäs kierrätyspuutarha

    Itse suunniteltu ja omin käsin tehty kierrätyspuutarha sopii oikein loistavasti etenkin luonnonmukaisen pihapiiriin. Luonnonmukaiset, kierrättämällä syntyneet pihat ovat usein perheen lapsille todellisia luonnon omia puuhamaita vanhoine kiipeilypuineen ja marjapensaineen. Tässä artikkelissa kerron, mitä ottaa huomioon kierrätyspuutarhan suunnittelussa kuinka rakennat tyylikkään…